perjantai 12. kesäkuuta 2015

Sateenkaaria ja perhosia

Nämä tilauskorut valmistuivat jo viime viikonloppuna ja oli kyllä ihana tehdä pitkästä aikaa myös perhosia! Sateenkaarikorut ovat olleet suosittuja ja jälleen yksi tummilla sävyillä matkasi uudelle omistajalleen.






Tällä hetkellä koukulla on kuitenkin jotain aivan muuta kuin koruja, sillä teen tilaustyönä pientä pöllölaumaa. Ihana projekti, kiitos tilaajalle! Näitä tehdessä on ollut hyvää aikaa suunnata ajatukset kohti syksyä, erityisesti joulua ja olenkin suunnitellut uusia tuotteita joulumarkkinoita ajatellen. Ihan hullulta tuntuu miettiä jo joulujuttuja, kun vielä juhannusta odotellaan mutta ehkä tältä kauppojen sisäänostajista tuntuu. Ja tekeväthän artistit joululevytkin kuulemma kesähelteillä.

1 kommentti:

  1. Tänne suuntaan oli saapunut nuo ihanat korut. Kiitoksia kovasti, aivan ihania ovat. Juniori saa nyt luvan kanssa repiä ja maistella mamman koruja :D Päädyin joku aika sitten sun blogiin, kun googlettelin imetyskoruja. Hätäseen piti kokeilla itekki yks virkata (http://pippurinpuuhailut.blogspot.fi/2015/05/imetyskoru.html) Mutta halusin sit vähän paremmista materiaaleista ja sit piti tehdä sulle tilaus :) Aivan ihania käsitöitä oot muutenkin tehnyt. Tullut tässä kahlattua sun koko blogi läpi ja pitää kyllä liittyä lukijaksi :)

    VastaaPoista