keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Vinkki kudevirkkaajille

Kudekerältä nuken koppaa virkatessa törmäsin tilanteeseen, jossa lattialla pyöri holtittomasti kudekerä, joka oli kovaa vauhtia takuttumassa eikä virkkauksesta tullut mitään. Silloin ratkaisin tilanteen laittamalla kudekerän kangaskassiin, joka olikin ihan hyvä vaihtoehto sillä näin minulla oli samassa myös säilytyspaikka kerälle reissussa. Mutta mitä pienemmäksi kudekerä meni, samaa tahtia hankaloitui myös virkkaaminen kun kevyt rulla pyöri kassin pohjalla. Kopan teosta jäi kudetta reilusti yli ja päätin virkata siitä ison korin vailla paikkaa tai sen tarkempaa suunnitelmaa. Korista tulikin kivan jämäkkä, ihan erilainen kuin aiemmin ontelokuteesta tekemäni. Esteri-ontelokude jatkaa voittokulkuaan minun suosiossa. Tänään huomasin, että sehän on ihan täydellinen uusiin Kärkkäiseltä hakemiini trikookuderulliin, joita oli vain pakko kokeilla. Jämäkkä kori pitää rullan hyvin paikoillaan ja pysyy tukevasti pystyssä.

Hyvin rullaa! Jos kori olisi tehty tätä varten, olisi sen voinut tehdä hieman pienempänä mutta nyt sinne mahtuu myös korintekele tai maton alku säilytystä varten. Pinkki väri kopassa vaatii kyllä vähän silmien siristelyä, omaan käyttöön olisi vähän rauhallisemman värin voinut valita. Värikkäät virkatut villasukat on hyvin palvelleet ja niiden väreihin en ole vieläkään kyllästynyt. Virkattu sukka on osoittanut kestävyytensä kivilattialla, mutta pesuvaraksi pitäisi kyllä toiset vielä tehdä. Raitalegginssit on muuten tänään tulleet Verson puodin Mukavaleggarit ja on kyllä nimensä veroiset! Olen ihaillut muiden vastaavia jo pitkään, mutta vihdoin uskalsin omatkin ostaa. Nyt ei harmita kuin se, että miksen hankkinut jo aiemmin...

2 kommenttia:

  1. Hyvä vinkki. Tulin ja jäin lukijaksi kivaan blogiisi. Täällä ommellaan, tuunataan ja sisustetaan myös: http://pikkukankaalasta.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus yksinkertaiset jutut on niitä parhaita :) Tervetuloa ja pitääpä tulla vastavierailulle!

      Poista