maanantai 2. maaliskuuta 2015

Valkeaa itselle

Tilatessani valkoisia ja mustia helmiä koruja varten tiesin jo, että haluan itselleni ehdottomasti valkoisen kukkarenkaan valkoisilla helmillä. Urakoituani viikonlopun tilausjonoa, päätin sunnuntai-illan kunniaksi tehdä korun myös itselleni. Tälle viikolle on tiedossa parikin kivaa omaa menoa ja tokihan silloin pitää uusi koru olla.




Valkoiselle täytyi toki saada myös vastapari ja niin tein vielä mustan kukkarenkaan mustilla helmillä aikaisen nukkumaanmenon sijaan. Mustissa helmissä on enemmän kiiltoa kuin valkoisissa ja varsinkin kuvatessa ne oikein korostuivat mustan kukkarenkaan ollessa edelleen yhtä tuskaista kuvattavaa kuin aina ennenkin.




Imetyskoru-nimityksestään huolimatta korut on kaikille koruja rakastaville tarkoitettuja ja erityisesti heitä ajatellen halusin tuoda käsittelemättömien helmien rinnalla toisen vaihtoehdon. Värilliset, kiiltävät helmet antavat koruille ihan uuden ilmeen ja uusi sirompi kukkarengas sopii näihin mainiosti. Uusia koruideoita on ajatukset täynnä ja odottelen juuri uutta lankakuormaa saapuvaksi. Luvassa on uusia keväisiä värejä, enkä malta odottaa, että pääsen niitä kokeilemaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti