maanantai 23. maaliskuuta 2015

Langat järjestykseen

Lankojen säilyttäminen järjestyksessä ja helposti löydettävissä on varmasti jokaiselle hiemankaan isomman lankavaraston omaavalle tuttu ongelma. Koruja varten minulla on koko ajan pieni perusvarasto suosituimpia värejä saatavilla ja niiden säilytys erityisesti toi oman haasteensa. Jotta tiedän mikä lanka alkaa olla lopussa tai mitä värejä minulla löytyy, ei entinen yhdessä isossa muovilaatikossa sekaisin säilyttäminen ollut toimiva ratkaisu. Niinpä pyysin mieheltäni joululahjaksi kaksitasoista työkalupakkia lankoja varten, alle saisin langat ja päälle pikkulokeroihin muuta tarvittavaa. Näin muutaman kuukauden kokemuksella en voi olla kuin tyytyväinen lahjaani. Langat ovat pysyneet hyvin järjestyksessä, pientä tilanahtautta tosin on nyt juuri uuden tilauksen saavuttua.

Työkalupakki on myös hyvä paikka hakea inspiraatiota. Avaan vain kannen ja näen heti lankameren täynnä herkullisia värejä. Tästä kuvasta silmäni nappaa ensimmäinen yhdistelmän mintunvihreä-valkea-vaaleanpunainen, olisi muuten aika herkku kevätkoru! Pakista puuttuu tällä hetkellä muutamia värejä, joita paljon käytän kuten vaalea beige ja tumma luumu ja näiden osalta varasto selkeästi kaipaa täydennystä pian.

Vaaleaa harmaata, mustaa, ripaus joulunpunaista, korallia ja pinkkiä

Tummaa ruskeaa, liilaa, turkoosia ja vaaleansinistä.

Mintunvihreää, valkeaa, luonnonvalkeaa, vaaleanpunaista, omenanvihreää ja syklaamia.



Muut lankani eivät näin siistissä järjestyksessä ole vaikka ovatkin materiaaleittain jaoteltuna muovilaatikoihin ja samat langat vierekkäin. Minkälaisia lankasäilytysjärjestelmiä teiltä löytyy?

4 kommenttia:

  1. Itselläni on vajaa 80kg lankaa, jotta pien ne tyhjiöpusseissa.. Pitös olla aikamoinen lankakaappi kirjaimellisesti, jos pistän langat väri järjestykseen.

    VastaaPoista
  2. Minkä merkkinen lanka on kyseessä? Värit on upeita

    VastaaPoista