maanantai 29. joulukuuta 2014

Käsityövuoteni 2014, osa 1

Olen nähnyt tämän saman katsauksen menneeseen käsityövuoteen jo useammassa blogissa ja idea oli heti pakko kopioida. Korut jätän omaan postaukseensa, ensin esittelyssä ne muut. Vanhoissa kuvissa näkyy myös missä koossa ne aiemmin aina postasin, nykyään kuvat laitan reilusti isompana. Virkkausintoa käynnisteltiin tiskiliinoilla...

 ja sitä jatkettiin viirinauhan virkkaamisella.

 Juhannusruusu-matto on yksi suosikeistani edelleen. 

 Purkkituunailu oli kivaa, tätä voisikin tehdä taas kun joulupukin kontissa oli uusi purkki.


 Poni, joka on muuten edelleen vailla harjaa ja häntää *nolous*

 Tähtikori, joka muistutti enemmän rentoa meritähteä.

 Prinsessajutun ohjeella valmistunut pöllö oli kiva projekti. Tälloin oli muuten myrsky ulkona, muistan kuvaamisen edelleen.

 Keväällä valmistunut kesälaukku jäi muuten käyttämättä, ehkä ensi kesänä?

 Ensimmäinen ja vielä ainoaksi jäänyt pitsiliina.

Kuopuksen pöllölakki, nyt jo niiiin pieni. 

 Makuuhuoneen matto Molla Millsin ohjeella.

 Korejakin tuli muutama tehtyä.

 Poikien kesälakit.

 Pääkallohuivi merino-silkistä.

Ensimmäisiä ohjeitani, pääkallo-mummo

 Pieni pöllö-avaimenperä, olipas muuten yllättävän suuritöinen.

 Pinkki pääkallohuivi valmistuu toivottavasti ensi kesäksi...

 Yksi suosituimmista google-hakukohteista blogiini on asteri-matto.

Kuopuksen nukkutöppöset paksusta merinosta.

Kolmiohuivi mummoneliöllä, kesken tämäkin...

Huovutetut villasukat.

Pöllöt, joiden piti olla myyntivalttini joulumyyjäissä mutta joita ei loppujen lopuksi enempää valmistunut.

 Joulumyyjäisiin sydämiä.
 Pinkki pupu ihanine korvineen

Cupcake-puput, jotka kaikki myin joulumyyjäisten aikaan. Muutaman voisi tehdä itselle hyllyyn, nämä on omia suosikkejani tämän vuoden käsitöistä.

Pupu-unirievut valmistuivat joulumyyjäisiin

Pupulauma myyjäisiin matkalla.

Puputyynyt olivat viimeisin myyjäistuotteeni, tämä suloinen tapaus pääsee myös omalle sohvalle joulutavaroiden siivouksen jälkeen. 

Nämä varmaan vielä muistattekin, tuttinauhat on uusin hullaantumiseni. 

Paljon on tullut tehtyä ja uusia ideoita ensi vuodelle on jo liikaakin! Huomenna sitten korujen muistelun vuoro. 

2 kommenttia: