sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Laukkuillen



Sain laukun eilen illalla valmiiksi ja olen lopputulokseen todella tyytyväinen. Joitain kaunesvirheitä siinä on, mitä tekisi toisin ensi kerralla, mutta ne eivät omaa silmää häiritse. Postissa saapui myös viikolla Liinalapselta Slingyroo*, josta tarkempaa esittelyä on tulossa lähiaikoina. Kaunis laukku ansaitsi päästä aurinkoisiin kuviin, ensimmäiset käyttökerrat takana ja tykkään!



Mutta tässä siis Ripaus tunnelmaa-blogista bongatusta repusta minun versioni laukkumuodossa. Lankaa tähän kului 3 kerää harmaata sekä lähes 1 kerä puuterin väristä Hankoa. Päädyin kuitenkin siihen, etten lähde pohjaan koviketta tekemään, koska se olisi muuttanut laukun ilmettä liikaa. Leveä hihna on tehty kiinteillä silmukoilla, samoin laukkuosa. Läpän reunassa on piparkakku-reunus ja kiinnitysnauha on tehty kiinteillä silmukoilla pitkä nauha kolmella rivillä. Nauhan päät kaartuvat kauniisti kippuralle, mikä tuo oman kivan lisänsä laukkuun. Blogirepussa on kaksi nauhaa, jotka kiinnitetään toisiinsa, mutta itse päädyin yhteen pitkään nauhaan ja kiinnityslenkkiin laukkuosassa. Näin saan nauhat rusetille myös niin, ettei läppä ole kiinni.



Kirjoitin oman ohjeen ylös suurpiirteisenä, jotta voin joskus tehdä myös toisen samalla ohjeella. Ensimmäinen ilman ohjetta tehty laukku, pitäisi kai vain rohkeasti yrittää uudelleenkin!




(*laukku saatu blogiyhteistyönä Liinalapselta)

9 kommenttia:

  1. Siitäpäs tuli todella nätti ja söpö! Kelpaisi mullekin, varmasti hyvä käytössä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Toivottavasti kestää käyttöä, moni kun tuntuu valitsevan muun kuin virkatun sangan...

      Poista
    2. No, sittenpä sen näkee käytössä :) Ja eikös sanka ole kuitenkin suht helppo uusia? Heh, inspasit muuten mut virkkailemaan Hanko-langasta kassin. (Piiiitkään mietin mitä ihmettä siitä langasta voi tehdä, niin kassin tein. Nyt voisin kyllä purkaa koko tekeleen ja aloittaa alusta :D )

      Poista
    3. Sanka on helppo uusia, onneksi, joten kokeillaan miten käy :) Kiva, että minäkin joskus inspiroin, kun yleensä se menee juuri toisinpäin!

      Poista
  2. Kaunis laukku! Kiinnityslenkki olikin hyvä idea, täytyy pitää mielessä, jos joskus erehdyn moista itse yrittämään! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) Ihana blogi sinulla, jään lukijaksi vaikkei blogger antanut nyt lukijaksi liittyäkään...

      Poista
    2. Kiitos, niin sullakin! :) Blogger ei suostu nyt yhteistyöhön munkaan kanssa. :/

      Poista